keskiviikko 5. tammikuuta 2011

The Best Journal you've ever had

Joululahjaprojekti alkoi siis marraskuun alkupuolella, jolloin aloitin Christie Zimmerin journal-sivujen käännöstyön ja muokkauksen A4:stä 2xA6 koon sivuiksi. Yksi alkuperäinen sivu vastaa yhtä aukeamaa. Saanen lisätä vielä tähän sen suunnattoman aivotyön, jonka sivujen suunnittelu vaati, että saan printattua oikeat sivut vastakkain ja oikeinpäin. Koska päätin printata sivut siten, että jokaiselle printatulle A4 arkille tulee allekkain 2 aukeamaa (kaksipuoleisena), en keksinyt yhtään ohjelmaa joka tekisi kyseisen aivotyön puolestani. Joten tulipas kerrankin funattua asiota oikeen korvat sauhuten.

Nämä sivut eivät valmistuneetkaan ihan siinä aikataulussa mitä olisin halunnut, koska muuttoa ja muuta hauskaa pukkasi päälle joulukuun vaihteessa. Huomasin siis taas kerran olevani samassa paikassa kuin jokaisena edellisenä vuotena itsetehtyjen joululahjojeni kanssa: kusessa.
Kaksi journalia sain valmiiksi jouluaatoksi huolimatta siitä että tosiaan valvoin sen koko edeltävän yön. Olen nyt sitten jatkanut joulun jälkeen väsäilyä vähän rennompaan tahtiin ja tipautellut asianomaisille joulunjälkeislahjoja sitä mukaa kuin ne valmistuvat.

Tässä kuvasarja The Journalin valmistumisesta:
(klikkaa kuvasta jos haluat nähdä sen suurempana)
1. Kannet. Kansipahvien leikkaus, liimaus ja teippaus.
2. Kansien sisälehdet. Hienon paperin pölliminen tyttären vihkosesta. Leikkaus, liimaus ja teippaus.
3. Sidontareiät. Mittaukset ja lävistykset terävillä saksilla kansiin ja neulalla sivuosioihin.
4. Sidonta, osa 1. Puuvillalangan vahaus kynttilällä.
5. Sidonta, osa 2. Kirjan sitominen koptisidonnalla. Ohjeet kirjasta "Making Books and Journals"
6. Viimeistely. Valmiin journalin reunojen tuunaus leimasinväreillä ja otsikointi vuodelta luu olevalla Dymolla.
7. Tadaa! \o/
Ai niin journalin alkuperäiset englanninkieliset sivut löytyvät Christie Zimmerin blogista www.graceisoverrated.com. Sain luvan tehdä tämän joululahjaprojektin hänen sivujensa pohjalta.

3 kommenttia:

  1. Ei jumankökkö mitä taideteoksia, mjauuuu! Ja nuo näyttävätkin jo siltä että aikaa menee ja hermoja kysytään. Täytyy EHKÄ joskus kokeilla itsekin, paino sanalla EHKÄ... Wow!!!

    VastaaPoista
  2. Todella näyttävää. Sinä se jaksat, ja kiva huomata että olet taas herännyt horroksestasi ;)

    VastaaPoista
  3. Thanks. :) Ei tässä olla ehditty horrostelemaan kaikkien projektien keskellä. :P Mutta joululahjakuvia ei voi oikeen päivitellä blogiin ennen kuin ne on jaettu, jos nyt vaikka joku lahjan saaja saattaisi eksyä tänne lueskelemaan.

    VastaaPoista