tiistai 5. lokakuuta 2010

perjantai 1. lokakuuta 2010

Facebookin ryhmäriemua, vol.2

Facebook-ryhmässäni on siis on-going-arvonta käynnissä. Eli jos lähettää liittymiskutsuja kavereilleen ja kertoo siitä ryhmän seinällä, niin pääsee mukaan arvontaan, jei! \o/ Palkintona on voittajan omien toiveiden mukainen originaali Animals of ArtsOuP:-tyyppinen taulu. Toisen arvonnan suoritti siis yllätysvieraamme, arvoisa mr. Napkinhead. Tästä voitte katsella arvontatunnelmia:


Heidi siis voitti taulun ja sen sain valmiiksi tässä päivänä eräänä. Ehkä seuraavassa arvonnassa voittaa joku, joka ei toivoisi kissoja... Vaihtelua kaivataan! :)


torstai 23. syyskuuta 2010

Nukkumatti

Olipa kerran NukkuMatti, joka ei saanut unta, koska kuu loisti hänen silmäänsä, hö. :( Onneksi lopulta suuren seikkailun jälkeen, ja tavattuaan vielä edellisen postauksen koirakukan matkallaan, löysi hän kuulle katkaisimen, ja sen pituinen se. Jee! \o/ Sitten olikin tosin jo aamu, ja aurinko nousi ja paistoi silmään, hö. :(
Tarinan opetus? Hanki hyvä NukkuMatti silmälaput!

Jep. Että tämmösen tarinan keksin sitten taas puoli kolmelta yöllä. Mahtavaa. Ja miksikö piirrän aina keskellä yötä, kysytte? Koska päivällä olen liian väsynyt keskittymään piirtämiseen, koska olen valvonut ja piirtänyt koko yön. Taas. Miksi se on muuten oravanpyörä, missä hamsterit juoksee? Miksei se ole hamsterinpyörä? Onko joku muka koskaan nähnyt oravan juoksevan pyörässä, hä? Kysyn vaan, kun tuli jostain mieleen... :P

Ai niin, oli ihan asiaakin tästä kuvasta. Ekan kerran piirsin kuvan oman vanhan piirustukseni pohjalta. Ette tajuu? Ootte ihan w00t? (hahaha) No en mäkään tajuais mitä hölisen, siksi näytän teille, että tätä kuvaa pohjana käyttäen piirsin tämän kuvan minkä tänään piirsin. Comprende? Sitä minäkin. Hieman se muuttui matkalla, mutta niinhän mun kuvat aina tuppaa tehrä.
Muista klikata kuvaa (siis tätä uutta tässä blogissa), ja katsoa vähän yksityiskohtia, mitä piirtelin tuohon. Vinkkinä tähtinapit! Ja hiukset. Ja tossunpohjat.

Ja sitten, keksitään nyt vaikka että koska on jo torstai, linkitän teille tähän Trololon. Se ei jää kovinkaan helposti soimaan päähän. (I lied) En vieläkään ole ihan varma mitä siitä pitäisi ajatella. Mutta silti se on ihan killeri! x)

Koskaan en ole kirjoittanut niin paljon typoja kuin nyt. Toivottavasti löydän oikolukiessani edes osan niistä, muuten on aika jäätävää tekstiä teille tässä, olkaa hyvät! Ehkä ne typot koittaa kertoa mulle jotain mun aivojen vireystilasta. Taidanpa siis ottaa kerrankin onkeeni (koska kello on jo yli kolme, ja sain jo tämän yön kuvan piirrettyä, ha!) mennä tästä reippaana vetää Z:aa nyt sitten. Toivottavasti Q ei paista silmään. :P Tsuidu!

maanantai 20. syyskuuta 2010

Koiran kasvatusopas


Tässä on se kuva minkä piirtelin koneella tässä päivänä eräänä. Mun uus lemppari! Kasvata nyt sinäkin itsellesi koira. Haha! Mistäköhän tämäkin idea kumpusi, ei voi tieta. Oon jotenkin hirveen kiintyny noihin eläimiin, jotka näyttää siltä, että eivät ole olleet ihan eturivissä kun järkeä jaettiin. :D Ne on kyl ihan parhaita!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Facebookin ryhmähuumaa

Koska ne portfoliot ei selkeesti vieneet tarpeeksi mun aikaa, niin päätin perustaa Facebook-ryhmän tähän samaan syssyyn. Mulla oli aikasemmin FB-sivu, mutta meni hermo sen toimimattomuuteen, niin perustin sen sijaan ryhmän. Ja nyt toimii viestit ja meiningit! \o/ Oon angstannu niin monelle noista FB-sivun ominaisuuksista, tai pikemminkin niiden puutteista, etten jaksa enää täällä kitistä. Puhutaan siis mun ryhmästä! :D

Järjestin ryhmässäni arvonnan, koska oli muka selkeesti taas luppoaikaa... :P Jep. Mun arvontaan pääsee mukaan jos lähettää kavereille kutsuja liittyä mun ryhmään. Arvonta järjestetään aina kun 100 jäsentä menee rikki. Palkinnoksi lupasin piskuisen originaalin Animals of ArtsOuP: -taulun omien toiveiden mukaan. Torstaina oli 50 tyyppiä ryhmässä, kun arvonnan aloitin. Sata jäsentä meni rikki mun lounaan aikana perjantaina, ja nyt on jo 166 jäsentä, joten varmaan alkuviikosta pääsee taas arpomaan. :D Eli homma toimii, jee!

Ensimmäisen arvonnan pidin perjantaina, ja sen voitti Marjo-Elina Varin. Marjo toivoi tauluunsa kissoja, ja niitä siis tein. Siitä tuli yllättäen vähän retroinen, mutta hieno silti! Koska retro on vain kivaa. Kuva taulusta onpi tässä alla.
Tein tänä yönä valmiiksi yhden digimaalauksenkin, mutta sen näette vasta seuraavassa postauksessa. :P Se ei ole vielä sitruunapäinen mummo, mutta hauska silti. ;)

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Kuvittajaksi kuvittajan paikalle!

Nyt se on otettu, se ensimmäinen askel kohti kuvittajuutta! (tä...?) Sen lisäksi että keksin näemmä uusia sanoja suomen kieleen, olen saanut lähetettyä kustantamoille virtuaalisen portfolioni. Tosin tein sen jo viime yönä. Mutta silti! Hipii! \o/ Hyvinkin aikaansaavaa! *ylp*
Tänä yönä sain valmiiksi fyysisen portfolioni viimeiset sivut. Niitä tulee kaikkiaan 8 kappaletta, (Siis portfoliota. Sivuja on enemmän.) ja ne matkaavat niihin kustantamoihin jotka sellaisia toivoivat. Nyt pitää enää printata, laminoida ja sitoa ne kasaan ja sitten nekin pääsee maailmalle. Voi että kun olen reipas!

Ärsyttää, kun en ehdi piirtää nyt ollenkaan, kun pitää mennä nukkumaan etten taas ole kuin zombie huomenna töissä. Tosin se on ihan normaalia. Kerran olin pirteä, ja ne ihmettelivät. Ei sovi olla pirteä töissä, niin.

Mulla on kaksikin kuvaa vaiheessa. Toinen on nukkumatti, ainakin toistaiseksi. Saa nähdä mitä siitä oikeasti tulee kun se on lopulta valmis. Toinenkin alkoi jonain ihan toisena, mitä siitä nyt on tulossa: Mummo, jolla on sitruunoita päässä ja Versacen laukku sylissä. Eli normisettii. :D En malta odottaa että pääsen taas piirtämään sitä! Mutta nyt ei parane, ei. Sillä jos nyt aloitan, piirrän sitä vielä kuudelta aamulla. Ei hyvä, siis ainakaan siinä valossa että pitäisi olla yhdeksältä töissä. Not gonna happen.

Mutta eihän teksti nyt voi olla ilman kuvaa! Onneksi tuunasin pari päivää sitten luonnoskirjapiirroksestani digiArtia, eli toisin sanoen muutin lineartin vektorigraffaksi ja väritin Photarilla. Mutta joo, sitä en olekaan vielä laittanut tänne. Joten tästä saatte! -->

Jaahas. Lähdenkin tästä sitten nukkumahan. Tsuidu!


tiistai 14. syyskuuta 2010

Munt on haastettu!

Lähdenkös vähä haastelemaha! Salla haastoi mut kertomaan kolme tärkeää asiaa. Tuli oikein mieleen rakkaat ajat IRC-Galleriassa ja kaikenmaailman haasteiden ja kyselyjen nykertäminen, joten pakkohan tähän on osallistua. Varsinkin kun kello on jo yksi yöllä, ja pitää kunnioittaa Facebook-ryhmää, johon olen liittynyt jo FB:n ammoisina aikoina: I don't sleep enough because I stay up late for no reason.

1. Jaettu sija:
1.1 Unna - pian 10-vuotias tyttöni, maailman ihanin kaikista! Enkä ole edes puolueellinen yhtään.
1.2 Mika - Avomieheni, edelleen kolmen ja puolen vuoden jälkeen mun soulmate. Parhautta on elää jokainen päivä tämän kanssa. :)
1.3 Äiti - Maailman paras äiti. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen sitä mieltä.
1.4 Olli - kaksoisveljeni. Ollaan kuin kaksi marjaa; mustikka ja banaani. Silti mulle tärkein.
Jos jollekin näistä sattuisi jotain, sillä olisi ihan valtava vaikutus mun elämään. Maailma musertuisi.

2. Jaettu kissaisa sija:
2.1 Mussu - mun salainen suosikki. Arasta kissasta rakkaudella ja kärsivällisyydellä koulutettu kiva kissa, jolla on maailman pehmein masu. Ja sitä masua pitää silittää hyvin varoen, ellei halua kättänsä Grip of Deathiin! Mutta se on kyllä niin sen arvoista.
2.2 Mörkö - maailman vanhin kissa, jonka rakkauspussi on usein ylitsevuotavainen, ja sillon sitä pitää jakaa. Mörkö tykkää kaikista ja kaikki tykkää Mörköstä, jopa ne jotka ei tykkää kissoista. Ja lapsetkin tykkää Mörköstä, jopa ne jotka ei tykkää möröistä. :D Haha!
2.3 Molla - skitsofreeninen kissamme. Makkariin päästessään Mollasta tulee maailman ainoa kissa Lelu, joka kehrää, puskee, kuolaa ja maiskuttaa. Muuten hän on aina skeptinen Molla. Paitsi joskus hän ei oikein itsekään tiedä ollako Molla vai Lelu, jolloin hän onkin sitten Melu.
2.4 Tofu - ei ollut eturivissä kun järkeä jaettiin, koska oli juuri silloin ekana söpöysjonossa. LöllypoikaLölly, suuri metsästäjä joka ei tajua vetää kynsiään sisään kun kävelee. 'riprapriprap' Kaikkea ei voi saada... Maailman ainoa kissa joka nassuttaa.

3. Piirtäminen
No olisihan se nyt ihan typerää jos tämä ei olisi listalla, daa! No. 1 ajanviete ja se ainoa asia missä koen olevani todella hyvä.

Pitänee haastaa tähän -T-, koska Sallan lisäksi hän on ainoa jonka tiedän pitävän blogia täällä, joten vaihtoehdot on niinku siinä. Sortsa! Eihän sulla nyt oo muutakaan tekemistä, vai? :D

lauantai 11. syyskuuta 2010

www.artsoup.fi

Joo joo, blogissa on ollut viime aikoina havaittavaissa jonkinasteista hiljaiseloa. Se ei suinkaan tarkoita että olisin maannut persuksillani tyhjä katse silmissäni ja kieli suupielestä roikkuen. En TOD!

Opettelin sitten kolmessa päivässä Adobe Dreamweaverin käytön. Jep. Nyt hallitsen sen kauttaaltaan. Eiku. :D
No en ehkä, mutta tosiaan opettelin sen käyttöä niinkin hyvin että sain tehtyä itselleni virtuaalisen portfolion ihan itse! Tadaa! \o/ I'm the html/css-code wizard. (= nerd)
Otan kovin mieluusti vastaan palautetta ja korjausehdotuksia sivuista. Niitä saa sitten myös ihan vapaasti linkittää kaikelle maailman kansalle. Kiitos kiitos! :)

Tosiaan, koitan nyt vihdoin saada aikaiseksi lähetettyä kustantamoihin portfoliot, jos vaikka oikein kuvittajaksi pääsisi. Olispa hienoo, kyl! Se jääköön nähtäväksi. Nyt palailen Photoshopin ihmeelliseen maailmaan vääsäämään fyysisen portfolion sivulayouteja. Että näin.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Work in progress III

Oho, oho! Olenpas reipas! Tässä siis kuva valmiista oikeanpuoleisesta kissataulusta valkoisin rajauksin. Tuo vihreä pohja on siitä vinkeä, että mikään maali ei näytä peittävän sitä kerralla, joten rajaukset vaativat useamman läpikäynnin. Hipii... Siksi en ehkä ole ihan heti väsäämässä sitä isoa keskimmäistä. Saatan nähdä siitä jotain negatiivissävytteistä untakin ensi yönä. :/ yyh. Mutta hiljaa hyvä tulee.

Asiasta seuraavaan, on muuten aika siistiä maalata tällaista taulua, koska tässä niin on sama tyyli kuin mm. tekemissäni ATC-korteissa, mitkä on toteutettu markereilla ja mustilla ohuilla tusseilla. En ole koskaan aikaisemmin tehnyt maalausta siihen samaan tyyliin. Inspiraationa tähän tauluun toimi varmaankin eniten tämän kuvan alarivin keskimmäinen kortti.

Work in progress II

Puuh mikä taiteentäyttämä viikonloppu! Möykkyhäntyläkiemura maalattu kuparimaalilla ja rajattu. Ja kappas, kuparimaali ei olllutkaan peittävää, vaikkei mitään mainintaa siitä ollut tuubissa. Hännät on siis ensin pohjamaalattu, toinen punaisella ja toinen keltaisella maalilla (ajattelin että jos vaikka se pohjamaalin väri vaikuttaisin päällemaalattavan kuparin sävyyn, mutta ei sitten väkisin, hö!) Sen jälkeen rajattu mustalla. Vielä edessä valkoiset rajaukset. Oikeanpuolimmainen kissa on tällä hetkellä valmis siltä valkoiseltakin osin, mutta siinä hurahti yllättäen koko ilta, jotenka jatkan taas toisena päivänä. Saatan laittaa kuvan siitä ainoasta valmiista, jos jaksan. :P
Nyt kuulostaa siltä että... kyllä! Punaviinilasillinen kutsuu minua, gotta go! ;D

perjantai 6. elokuuta 2010

Vakavamielinen luonnos

Liitän tähän vielä luonnoksen Vakavamielisestä Kissataulustani, jotta te kaikki kolme lukijaani näette mitä tuleman pitää. :D Tai pitäisi. Enkä tarkoita pahalla, kolme lukijaa on mahtava saavutus ihmiseltä joka ei juurikaan saa mitään aikaan. Vaikka toisaalta, nyt olen viimeaikoina saanut aikaan tauluja. Hmm. Ehkä se on sattumaa. Älkääkä odottako tällaista päivityksen määrää jatkossa, nih! En ole tunnetusti pitkäjaksoisesti reipas. :)

Work in progress

Ooh, se muodostuu! \o/ Kolmas päivä Vakavamielisen Kissataulun kanssa. Vakavamielinen se on sen takia, ettei siinä ole yhtään ilmeilevää kissaa. Myyh. :(
Ensin liimasin gessolla n. 20 kpl A4 papereita, mihin olin sommitellut Photarilla ja printannu (töissä, tietty!) sanan "kissa" tsiljoonalla eri kielellä. No, okei-okei, en ihan muista kuinka monta niitä kieliä oli todellisuudessa, mutta sanotaan nyt vaikka se tsiljoona. Noin suunnillen.
Sitten maalasin kynäruiskulla taustan. Ja sen jälkeen maalasin sen akryylimaaleilla päälle, koska ruisku meni tukkoon. Jes. Mutta itseasiassa olen tyytyväisempi nyt, koska siihen tuli enemmän elävyyttä kuin pelkällä ruiskulla olisi tullut. Oma henk.koht. kauhuskenaarioni ruiskun kanssa on se, että huomaan yht'äkkiä maalanneeni semmosen äklöttävän pastellisävyisen 80-luvun julisteen, missä yksisarvinen seisoo takajaloillaan kuutamolla vesiputouksen laidalla. Hyi hell. *vilarit*
Back to the business...
Tänään kissat pääsivät tauluillensa olemaan. Pientä eroa luonnokseen tuli, koska päätin että häntää pitää olla sivukuvissa enemmän. Ja keskelle tulee ihan hillitön möykkyrähäntämeininki. Sweet! :D

Ai niin, melkein unohtui (tai siis unohtui, koska muokkaan tätä tekstiä jälkeenpäin, ha!) että papereiden liimailun ja pohjamaalailun välissä lisäsin akryylimediumia lastalla papereiden päälle, mikä teki pintaan aika coolin tekstuurin. Otan ehkä lähikuvan joskus. Tahi sitten en, koska todennäköisesti unohdan. :P Saa muistuttaa jos joku sen haluaa nähdä jossain vaiheessa.

keskiviikko 4. elokuuta 2010

Tadaa! \o/


Kuusi tuntia ja ateljee on taas siisti (hetken). Suosittelen kaikille, joilla tuppaa järjestys niinsanotusti räjähtämään käsiin, menkää Ikeaan ja ostakaa laatikoita, lokerikkoja, purkkeja ja purnukoita ja nimikoikaa kaikki. Mulla on helmistä ja kynistä lähtien kaikille omat paikat, muuten ei tulis ikinä siivottua, kun ihmettelen vaan että minne tänkin laittaisin? Kynät on lajiteltu kans: lyijykynät, lyijytäytekynät, tussit, mustat ohuet tussit, copicit, puuvärit, mustekynät ja ehkä jotain vielä mitä en nyt muista. Eli siis kaikelle on paikkansa mun ateljeessa. Ei siitä siivoamisesta muuten tulis yhtään mitään. Mulla on siis oma pieni perversio: järjestellä turhia pikkujuttuja natsijärjestykseen. Helmetkin on lajiteltu väreittäin omiin lokeroihinsa. :D

sunnuntai 1. elokuuta 2010

Jotain vihreää ja hännällistä

Muutettiin olohuoneen väritystä vihreäksi (!) ja piti saada vihreää kissataidetta seinälle. Huomatkaa myös mahtavat kierrätyskeskusnojatuolit, mitkä haisee aidolta mummolta! <3>
Akryylimaaleilla maalailin tämän, ja ensimmäisen kerran elämässäni sain akryylimaalit toimimaan niin ettei mennyt totaalisesti hermo. Koska nyt 32-vuotiaana, kuvataidekoulua yli 10 vuotta käyneenä ja kuvataidepainotteisen lukion läpikahlanneena törmäsin ensimmäisen kerran akryylimediumiin, mikä hidastaa maalin kuivumista! WTF?! Miksei kukaan ole mulle kertonu että sellaista on olemassa, hä? Lämmin kiitos ja perse*n näyttö vaan kaikille "opettajilleni"! Kaikki pitää aina hoitaa ite jos haluaa jotain oppia/tehdä onnistuneesti. Pah!
Angstin hälvettyä... Olipas kiva maalata maaleilla mitkä ei muutu koostumukseltaan hammastahnaksi nanosekunnissa, jei! \o/

Oma ja nöyrä mielipiteeni tästä taulusta on se että onpas se oikeen hiton hiano! :D No hei, ilveileviä kissoja ja möykkykiekurahäntiä samassa taulussa, onko parhautta, mitä? On se.

Nyt pitää maalata uusi vakavamielinen kissataulu sohvan yläpuolelle. Mutta onneksi siihenkin tulee möykkykiekurahäntiä, joten en ehkä ahdistu sen kanssa.

Syksyllä pitäisi tietty maalata uusi tällainen kissataulu, koska olkkarin on tarkoitus vaihtaa väriään oranssiksi. Jepjep. Voi kyllä olla että meidän olohuoneen vihreä kesä jatkuu talven keskelle, koska ei ollut mikään yksinkertaisin taulu maalata tämä. Mutta hauskaa se oli, joten ehkä jopa saatetaan pysyä aikataulussa.

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Art for sale!


And now for something completely different. Eli kokeilin maalata pitkästä aikaa ihan oikean taulun! Ja akryylimaaleilla vieläpä, jotka eivät ole olleet ystävällisiä minua kohtaan oikeastaan koskaan. Onnistun aina kuivattamaan ne liian nopeasti, hö. Siksi kai tykästyinkin niin paljon öljymaaleihin aikoinaan kun niitä kokeilin, mutta olen selkeesti liian pihi tekemään niillä mitään kovin suurta. :P
Tein tässä kaikkea mitä en ole koskaan tehnyt. Taustaa on maalattu siveltimin, käsin ja talouspaperilla välillä pyyhkien maalia pois ja välillä lisäten. Kuviot maalasin mustalla ja sitten hinkkasin vedellä maalia pois paljastaen pohjan valkoisen, mihin oli tarttunut vähän jo oranssia/keltaista taustan kuivuessa. Kuviot eivät siis ole noin valkoiset kuin kuvassa, vaan vähän kellertävämmät ja antavat vähän vintegelookia tauluun. Cool! :D

Taulu on myynnissä huuto.netissä. Halvalla lähtee! Laitan jossain vaiheessa myös vanheempia taulujani sinne myyntiin, jos vaikka pääsisivät pois nurkista pyörimästä.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Aarteille

Tuunasin korulippaan uusimmalle kummityttölleni, Hannalle. Se soittaa vivusta kääntämällä-vääntämällä Sinatran Strangers in the night -biisiä. Siitä tulee mieleen Hannan isä, rakas kaksoisveljeni Olli, joka kerran lauloi koko illan jatkuvalla syötöllä kyseistä biisiä, saamatta kuitenkaan siitä muuta osaa kuin "Strangers in the night, la-la-la-laa-laa-laaaa."

Tein lippaaseen luonnollisesti salalokeron, joka sisältää salaisen viestin Hannalle. :D Parhautta!




sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Kuvamanipulaatio


Tylsistyin, joten päätin tehdä pienen kuvamanipulaation. Ja toki samalla vältellä uhkaavasti lähestyvää ateljeen siivousta.
Tässä linkki alkuperäiseen kuvaan, minkä löysin DeviantArtista ja kuvasta siis kiitämme Dagwanoenyentia.
Halkeamatekstuuri on täältä, vaikka käytinkin sitä vain pohjana. Mutta silti se on ehdottomasti yksi parhaista brusheista ikinä!

torstai 3. kesäkuuta 2010

All good things come to an end


Nelly Furtadon All good things come to an end on soinut mun päässä jo monta päivää, joten piti piirtää siitä kuva.
Enpä ole ikinä ennen piirtänyt viheltävää koiraa! :D Nyt on sekin koettu, check!
Tässä linkki musiikkivideoon. Mikä ei selkeesti kuvasta biisiä yhtä hyvin kuin mun koirakuva. Lol. :P

maanantai 31. toukokuuta 2010

Mitäköhän nyt tekisi?

Vihdoin valmista. Tämän aloitin varmaan jo 2 kuukautta sitten, eli kasvot oli taisteltu valmiiksi kun tämän kimppuun pääsin taas.
Unohdin edellisessä postauksessa mainita blogin pointin: eli sen lisäksi että saisin aikaiseksi piirtää edes jotain joskus, koitan jokaisessa piirroksessa piirtää jotain mitä en ole vielä koskaan piirtänyt. Ainakaan onnistuneesti... tarkoituksena siis on kehittää taitojani ja rikkoa oman comfort zonen rajoja.

Kuvan teossa ei ole käytetty mitään mallikuvaa missään vaiheessa. Tässä on ensimmäiset kasvot, mitkä olen piirtänyt digitaalisesti. Kuvassa on paljon yksityiskohtia mitkä onnistui yli omien odotusten, mm. pinni, silmät, ripset, pisamat, hiukset (en oo hitto ikinä osannu piirtää hiuksia! En yhtään. En voi itekään uskoa että mä olen ihan itse piirtäny noi! :D \o/) letit, lettinauhat, kivimuuri ja yleensäkin kaikki valot ja varjot. Ja anatomia!

Eli listaa mitä en ole koskaan ennen piirtänyt (onnistuneesti)
  • Kasvot kokonaisuudessaan (=valot ja varjot)
  • hiukset (tekstuuri)
  • letit
  • lettinauhat
  • kivimuuri

torstai 27. toukokuuta 2010

Skeptinen tukaani


Ensimmäinen Blogger-postaus. \o/ (Ellei lasketa sitä minkä tein tänään päivällä, mikä meni ihan ketuiksi ja minkä poistin samantien.) Eli siis, ensimmäinen blogaus mikä on tullut jäädäkseen. \o/


Piirsin eilen tukaanin että olisi jotain postattavaa blogiin. :D Olen vähän suunnitellut seuraavasti, että jotta koska olen hyvinkin aikaansaamaton nahjus, niin jospa tämä blogi vähän potkisi persuksille että saisi kynää käteen vähän useammin. Ja tarkoituksena on myös astua comfort zonen ulkopuolelle ja piirtää sellaista mitä en ennen ole piirtänyt. Ikään kuin kehittää taitoja, one might say...