keskiviikko 5. tammikuuta 2011

The Best Journal you've ever had

Joululahjaprojekti alkoi siis marraskuun alkupuolella, jolloin aloitin Christie Zimmerin journal-sivujen käännöstyön ja muokkauksen A4:stä 2xA6 koon sivuiksi. Yksi alkuperäinen sivu vastaa yhtä aukeamaa. Saanen lisätä vielä tähän sen suunnattoman aivotyön, jonka sivujen suunnittelu vaati, että saan printattua oikeat sivut vastakkain ja oikeinpäin. Koska päätin printata sivut siten, että jokaiselle printatulle A4 arkille tulee allekkain 2 aukeamaa (kaksipuoleisena), en keksinyt yhtään ohjelmaa joka tekisi kyseisen aivotyön puolestani. Joten tulipas kerrankin funattua asiota oikeen korvat sauhuten.

Nämä sivut eivät valmistuneetkaan ihan siinä aikataulussa mitä olisin halunnut, koska muuttoa ja muuta hauskaa pukkasi päälle joulukuun vaihteessa. Huomasin siis taas kerran olevani samassa paikassa kuin jokaisena edellisenä vuotena itsetehtyjen joululahjojeni kanssa: kusessa.
Kaksi journalia sain valmiiksi jouluaatoksi huolimatta siitä että tosiaan valvoin sen koko edeltävän yön. Olen nyt sitten jatkanut joulun jälkeen väsäilyä vähän rennompaan tahtiin ja tipautellut asianomaisille joulunjälkeislahjoja sitä mukaa kuin ne valmistuvat.

Tässä kuvasarja The Journalin valmistumisesta:
(klikkaa kuvasta jos haluat nähdä sen suurempana)
1. Kannet. Kansipahvien leikkaus, liimaus ja teippaus.
2. Kansien sisälehdet. Hienon paperin pölliminen tyttären vihkosesta. Leikkaus, liimaus ja teippaus.
3. Sidontareiät. Mittaukset ja lävistykset terävillä saksilla kansiin ja neulalla sivuosioihin.
4. Sidonta, osa 1. Puuvillalangan vahaus kynttilällä.
5. Sidonta, osa 2. Kirjan sitominen koptisidonnalla. Ohjeet kirjasta "Making Books and Journals"
6. Viimeistely. Valmiin journalin reunojen tuunaus leimasinväreillä ja otsikointi vuodelta luu olevalla Dymolla.
7. Tadaa! \o/
Ai niin journalin alkuperäiset englanninkieliset sivut löytyvät Christie Zimmerin blogista www.graceisoverrated.com. Sain luvan tehdä tämän joululahjaprojektin hänen sivujensa pohjalta.

Pitäiskö taas muka päivittää, hä? :P

Tsuidu! Hyvät joulut, uudet vuodet, pääsiäiset ja juhannukset. Ja kaikki muutkin pyhät, lomat ja synttärit. Noin, nyt on hoidettu tämän vuoden pakolliset toivotukset, kun en niitä kuitenkaan ajoissa muista toivotella. Lähinnä sen takia, että otan itelleni järkyttävän massiivisia projekteja ennen jotain kissanristiäistä, enkä sitten ehdi tehdä mitään muuta.
Joululahjaprojektin aloitin kerrankin ajoissa. Siis jo marraskuussa. Very unlike me. Mutta niinpä sekin sitten meni, että vaikka valvoin jouluaattoa edeltävän yön, en saanut kuin kaksi projektilahjaa valmiiksi. Voin vinkkinä kertoa, että jos ajattelitte sitoa itse kirjoja lahjaksi, niin opetelkaa se taito ennen viimeistä yötä. Toisin kuin eräät...

Seuraava postaus on making of the Joululahja. Stay tuned.

tiistai 5. lokakuuta 2010

perjantai 1. lokakuuta 2010

Facebookin ryhmäriemua, vol.2

Facebook-ryhmässäni on siis on-going-arvonta käynnissä. Eli jos lähettää liittymiskutsuja kavereilleen ja kertoo siitä ryhmän seinällä, niin pääsee mukaan arvontaan, jei! \o/ Palkintona on voittajan omien toiveiden mukainen originaali Animals of ArtsOuP:-tyyppinen taulu. Toisen arvonnan suoritti siis yllätysvieraamme, arvoisa mr. Napkinhead. Tästä voitte katsella arvontatunnelmia:


Heidi siis voitti taulun ja sen sain valmiiksi tässä päivänä eräänä. Ehkä seuraavassa arvonnassa voittaa joku, joka ei toivoisi kissoja... Vaihtelua kaivataan! :)


torstai 23. syyskuuta 2010

Nukkumatti

Olipa kerran NukkuMatti, joka ei saanut unta, koska kuu loisti hänen silmäänsä, hö. :( Onneksi lopulta suuren seikkailun jälkeen, ja tavattuaan vielä edellisen postauksen koirakukan matkallaan, löysi hän kuulle katkaisimen, ja sen pituinen se. Jee! \o/ Sitten olikin tosin jo aamu, ja aurinko nousi ja paistoi silmään, hö. :(
Tarinan opetus? Hanki hyvä NukkuMatti silmälaput!

Jep. Että tämmösen tarinan keksin sitten taas puoli kolmelta yöllä. Mahtavaa. Ja miksikö piirrän aina keskellä yötä, kysytte? Koska päivällä olen liian väsynyt keskittymään piirtämiseen, koska olen valvonut ja piirtänyt koko yön. Taas. Miksi se on muuten oravanpyörä, missä hamsterit juoksee? Miksei se ole hamsterinpyörä? Onko joku muka koskaan nähnyt oravan juoksevan pyörässä, hä? Kysyn vaan, kun tuli jostain mieleen... :P

Ai niin, oli ihan asiaakin tästä kuvasta. Ekan kerran piirsin kuvan oman vanhan piirustukseni pohjalta. Ette tajuu? Ootte ihan w00t? (hahaha) No en mäkään tajuais mitä hölisen, siksi näytän teille, että tätä kuvaa pohjana käyttäen piirsin tämän kuvan minkä tänään piirsin. Comprende? Sitä minäkin. Hieman se muuttui matkalla, mutta niinhän mun kuvat aina tuppaa tehrä.
Muista klikata kuvaa (siis tätä uutta tässä blogissa), ja katsoa vähän yksityiskohtia, mitä piirtelin tuohon. Vinkkinä tähtinapit! Ja hiukset. Ja tossunpohjat.

Ja sitten, keksitään nyt vaikka että koska on jo torstai, linkitän teille tähän Trololon. Se ei jää kovinkaan helposti soimaan päähän. (I lied) En vieläkään ole ihan varma mitä siitä pitäisi ajatella. Mutta silti se on ihan killeri! x)

Koskaan en ole kirjoittanut niin paljon typoja kuin nyt. Toivottavasti löydän oikolukiessani edes osan niistä, muuten on aika jäätävää tekstiä teille tässä, olkaa hyvät! Ehkä ne typot koittaa kertoa mulle jotain mun aivojen vireystilasta. Taidanpa siis ottaa kerrankin onkeeni (koska kello on jo yli kolme, ja sain jo tämän yön kuvan piirrettyä, ha!) mennä tästä reippaana vetää Z:aa nyt sitten. Toivottavasti Q ei paista silmään. :P Tsuidu!

maanantai 20. syyskuuta 2010

Koiran kasvatusopas


Tässä on se kuva minkä piirtelin koneella tässä päivänä eräänä. Mun uus lemppari! Kasvata nyt sinäkin itsellesi koira. Haha! Mistäköhän tämäkin idea kumpusi, ei voi tieta. Oon jotenkin hirveen kiintyny noihin eläimiin, jotka näyttää siltä, että eivät ole olleet ihan eturivissä kun järkeä jaettiin. :D Ne on kyl ihan parhaita!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Facebookin ryhmähuumaa

Koska ne portfoliot ei selkeesti vieneet tarpeeksi mun aikaa, niin päätin perustaa Facebook-ryhmän tähän samaan syssyyn. Mulla oli aikasemmin FB-sivu, mutta meni hermo sen toimimattomuuteen, niin perustin sen sijaan ryhmän. Ja nyt toimii viestit ja meiningit! \o/ Oon angstannu niin monelle noista FB-sivun ominaisuuksista, tai pikemminkin niiden puutteista, etten jaksa enää täällä kitistä. Puhutaan siis mun ryhmästä! :D

Järjestin ryhmässäni arvonnan, koska oli muka selkeesti taas luppoaikaa... :P Jep. Mun arvontaan pääsee mukaan jos lähettää kavereille kutsuja liittyä mun ryhmään. Arvonta järjestetään aina kun 100 jäsentä menee rikki. Palkinnoksi lupasin piskuisen originaalin Animals of ArtsOuP: -taulun omien toiveiden mukaan. Torstaina oli 50 tyyppiä ryhmässä, kun arvonnan aloitin. Sata jäsentä meni rikki mun lounaan aikana perjantaina, ja nyt on jo 166 jäsentä, joten varmaan alkuviikosta pääsee taas arpomaan. :D Eli homma toimii, jee!

Ensimmäisen arvonnan pidin perjantaina, ja sen voitti Marjo-Elina Varin. Marjo toivoi tauluunsa kissoja, ja niitä siis tein. Siitä tuli yllättäen vähän retroinen, mutta hieno silti! Koska retro on vain kivaa. Kuva taulusta onpi tässä alla.
Tein tänä yönä valmiiksi yhden digimaalauksenkin, mutta sen näette vasta seuraavassa postauksessa. :P Se ei ole vielä sitruunapäinen mummo, mutta hauska silti. ;)