Rolodex, kortti 2

Toinen kortti yritti jatkaa mun väriteemalinjaa, mutta ei kyl sekään ihan samaan kategoriaan menny mun maaliskuukortin kanssa, joten se siitä ideasta.

Että jotta tää kortti vähän enempi avautuis teille, niin pitänee kertoa hieman itestäni, tahi tarkemmin sanottuna mun musiikinkuuntelutavoista. Jos kuulen jonkun biisin, joka nostattaa jotain fiilistä (iloa, surua, ahdistusta, yms.), niin sitä pitää sit kuunnella. Ja tarkoitan, että VAIN sitä. Repeat forever. Mulle tulee ihan törkee pakkomielle saada ihan kaikki mahdollinen irti siitä biisistä, mikä tarkoittaa sitä, että seuraavaksi pitää opetella sanat ja harjottaa vähän (=paljon) sing-alongia. Kanssaihmisten onneksi oon ollu musiikkiluokalla 7 vuotta,  että kyllä ihan nuotissa pysytään, mutta ei se silti mitään auvoisaa aikaa ole niille. Vienojen vihjausten myötä perheenjäsenten taholta harjoitan nykyään tuota laulupuolta yksin autossa. Mutta thank smart people for the internet, koska voin kertoo et on himppasen paljon helpompaa googlettaa biisin sanat, kuin kelata ja kuunnella c-kasettia puhki, että saisi kirjoitettua biisin sanat johonkin vihkosen nurkkaan. Kyllä, olen niin vanha! Ja kun nyt tälle avautumislinjalle lähdettiin, niin olen jopa nauhoittanut c-kasetin molemmat puolet täyteen jotain biisiä ettei sitä tartteis kelata koko ajan takasin. Biisi piti tietty saada ensin tuurilla nauhotettua radiosta että sitä yleensäkään pystyi mihinkään kasetille kopsaamaan, mikä tarkotti sitä, että siinä nökötettiin radion vieressä ja toivottiin että josko se biisi sieltä tulisi. Ja samalla toivottiin et jos se p**keleen radiotyyppi ei ihan kauheesti puhuis sen biisin päälle. (Se puhui silti, AINA! Oliko niillä siihen joku ohjeistus vai mitä hä?!) Että lämpimät kiitokset vaan ihan ekana herra Compact Discille CD:n kehittämisestä, ja etenkin sille, joka keksi CD-soittimen repeat-toiminnon. Helpotti hirrrveen paljon mun pakkomiellekäyttäytymistä. Saanko vielä sanoa muuten, että mullahan ei tietenkään ollut mun kasettisoittimessa semmosta tupladekkiä, joten mun repeat-4eva-kasetin teko vaati myös aimo annoksen vanhempien sisarusten lahjontaa. Tasan ei menny nallekarkit meitsin lapsuudessa, nii!

Ahaha, tähän nostalgia-avautumisen väliin voisin vielä kertoa, että näytin eilen mun 11-vuotiaalle likalle korppua, joka sekin löytyi työpaikan arkistoista. (Kuvassa oikealla korppu ja vasemmalla vielä vanhempi lerppu.) Eli siis muinainen tietokonedisketti, johon mahtuu huimat 1.44 MB. Vertailuksi voin sanoo et semmoselle perus muistitikulle mahtuu 1 GB (Ja se tarkoittaa siis 1000 MB.) Nii eipä ollu likka koskaan semmosta nähny ennen ja ihmetteli että mikä se on. :D Jossain Facebookin kiertolaisjutussa muuten mainittiin että oliko-se-nyt MS Wordin tallennuskuvakkeena on korpun kuva, ja suurella osalla käyttäjistä ei ole hajuakaan mikä juttu se siinä kuvakkeessa on. Funny.

Ööö, mitä mää selitin? Aijuu siitä rolodexkortista! Juu, elikä mulle kävi siis taas niin, että kuulin biisin, joka oli ihan MAHTAVA! Siis semmonen että teki mieli tanssia, ja mähän en tanssi koskaan! No en tanssinu nytkään (paitsi ihan vähän salaa, ku kaikki muut oli jo nukkumassa ja verhot kiinni ja ja ja). No, teknologian otettua suuria harppauksia tässä viimeisten 20 vuoden aikana, naksautin läppäristäni youtuben päälle ja sieltä repeat forever Michel Telón Ai Se Eu Te Pego. \o/
Nii, se jäi sanomatta, että jos biisi on tarpeeks mahtava, syystä tai toisesta, niin mulle tulee lisäpakkomielle tehdä siille jonkinlainen kuvataiteellinen tribuutti. Ja nythän mulla oli tää mahtava Rolodex-meininki tässä meneillään, niin miksen olis tehny siihen tosta piisistä korttia? En miksään, siis tein! Ja tässä se siis on:

Tässäpä onkin nyt semmonen jännä juttu, että tässä kyseisessä Rolodexissa valmiina olevat sivujutut on tommosia, mihin saa ujutettua käyntikortin. Tein siis biisitribuutin tollai että se on käyntikortin kokoinen ja sen saa sitten tohon kiinni tollai näppärästi.